Mene sisältöön


Xenetic Oy:stä Elisa Oyj:n tytäryhtiö

13.2.2009

 

Elisa Oyj toteuttaa määrätietoisesti strategiaansa ja vahvistaa asemaansa ICT-toimijana ostamalla hosting- ja käyttöpalveluita tarjoavan Xenetic Oy:n koko osakekannan eQ Oyj:ltä.

 

Xenetic Oy on johtava suomalainen, vuonna 2000 perustettu hosting-palveluyritys, jonka liiketoiminta koostuu joustavista ja korkealaatuisista palvelinympäristö-, tietoliikenne- ja tietoturvapalveluista sekä laite- ja sovellusvuokrauksesta.

Xeneticin liikevaihto vuodelta 2008 oli 5,6 miljoonaa euroa ja yhtiön palveluksessa on 24 henkilöä. Xenetic Oy jatkaa toimintaansa Elisan 100-prosenttisesti omistamana tytäryhtiönä ja yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Jari Puhakka.

 

eQ Pankki hankkii jatkossakin IT-infrastruktuuripalvelunsa Xeneticiltä monivuotisella palvelusopimuksella.

 

Kaupan tavoitteena on tuoda Xeneticin laadukkaat ICT-käyttöpalvelut osaksi Elisan yritysasiakkaiden tarjoomaa. Xenetic puolestaan saa Elisasta vahvan omistajan, jolla on resursseja ja halua kehittää yhtiön liiketoimintaa voimakkaasti. Lisäksi kauppa vahvistaa entisestään Elisan asemaa kasvavassa SaaS (Software as a Service) -palveluiden markkinassa.

 

- Xeneticin monivuotinen kokemus ja näkemys asiakkaidensa tietojärjestelmien käytettävyyden ja jatkuvuuden turvaamisesta, sen henkilöstön korkea osaaminen, kehittyneet palvelutuotannon prosessit ja kahden palvelinkeskuksen infrastruktuuri luovat erinomaisen perustan Elisan yritysasiakkaiden on-demand -palveluiden tuotannolle. Yhdistettynä Elisan tietoliikenne- ja SaaS-palveluihin sekä viime kesänä hankittuun Electurin teknologiakonsultointiin voimme rakentaa ylivertaisen kokonaisuuden. Asiakkaamme saavat kaikki ICT-palvelut yhdeltä toimijalta ilman omia investointeja, joustavasti ja kustannustehokkaasti, kertoo Elisan tarjoomajohtaja Satu Kiiskinen.

 

- Kaupan seurauksena pystymme  tarjoamaan sekä nykyisille että uusille asiakkaille liiketoimintakriittisten tietojärjestelmien hallinnoinnin lisäksi entistä monipuolisempia tietoliikenne- ja tietoturvapalveluita sekä SaaS-palveluita, sanoo Xeneticin toimitusjohtaja Jari Puhakka

 

Lisätietoja:

 

Elisa Oyj, johtaja Satu Kiiskinen, puh. 050 506 3757, satu.kiiskinen@elisa.fi

Xenetic Oy, toimitusjohtaja Jari Puhakka, puh. 040 700 0482, jari.puhakka@xenetic.fi

 

 

 

Sivun alkuun